Muinainen Suomi
Artikkeleita jotka ovat jollakin tapaa merkittäviä muinaisuutemme ymmärtämiseksi
Metsistä löytyneet sadat muinaiskohteet muokkaavat Suomen asutushistoriaa uusiksi - YLE 8.2.2016
Hampusta monilla on mielipide ja usea sen tunnistaa, mutta harva tietää kasvia viljellyn Suomessa jo tuhansia vuosia. - Maa ja metsätaloustuottajan keskusliitto, 16.3.2021
Suomalaiset alkoivat valmistaa rautaa jo 400 eaa – Varhaiset rautasulatot olivat hämmentävän kehittyneitä - Tekniikka ja Talous, 27.11.2021
Kaikki uralilaiset kielet ovat uhanalaisia Venäjällä – myös Suomen lähikieliä katoamassa. -Yle 17.6.2016
Kalliomaalauksissa shamaanit kertoivat transsikokemuksistaan. - Yle 19.4.2008
Entoptisten aiheiden esiintyminen merkitsee siis sitä, että Suomen kalliomaalaukset ovat hakeneet inspiraationsa muuntuneista tietoisuudentiloista ja että ne liittyvät transsikokemuksiin. - Muinaistutkija 2/2001, Antti Lahelma
Suomen vanhin viljanjyvä on ahvenanmaalaista ohraa. Tutkija arvelee, että heti ohran perässä tuli taito tehdä olutta. - Yle 23.3.2019
Autioksi erämaaksi uskotussa Lounais-Hämeessä onkin ollut pysyvää asutusta jo rautakaudella - Yle 19.8.2021
Suomi on ollut kalliotaiteen keskus – kalliomaalausten tutkimisessa ollaan vasta alkumetreillä. Suomessa Pohjoismaiden eniten kalliomaalauksia. Helsingin Sanomat
Uralilta löydettiin maailman vanhin toteemipaalu. Savon sanomien artikkelin mukaan sen tekijät 12 000-vuotta sitten olivat suomensukuisia. Saksalaiset tutkijat arvioivat sen tyylillisesti muistuttavan maailman vanhimman Turkissa sijaitsevan temppelin Göpekli Tepen hahmoja. - Tekniikan Maailma
Rautakaudella Kainuun on luultu olevan erämaa-aluetta. Suomussalmelta tehdyt korulöydöt kenties kirjoittavat Kainuun historiaa uusiksi. - Yle 12.5.2020
Harrastajat ovat löytäneet Loviisan seudulta merkittäviä arkeologisia löytöjä, joista vanhimmat saattavat olla peräisin tuhannen vuoden takaa. Museovirasto on aiemmin uskonut, ettei alueella ole ollut asutusta siihen aikaan. Yle 24.1.2012
Oululaisten tutkijoiden mukaan nykysuomalaiset voivat olla Euroopan fiksuinta kansaa. - Iltalehti / Science Direct
Vielä 100 vuotta sitten Ruotsissa eristyksissä asuneet ihmiset käyttivät riimukirjoitusta.
Ruotsalaisissa riimukivissä vilisee suomenkielen sanoja.
Onko vanhin tunnettu riimukirjoitus Suomen kielen sana harja?
“Suomessa on viljelty tattaria jo 5300 eKr. ja ohraa 1000 vuotta myöhemmin. Tulokset osoittavat kivikautisen maanviljelyn olevan Suomessa noin 2000 vuotta vanhempaa kuin aikaisemmin on oletettu.
…
Tattari (Fagopyrun esculentum) on alkuperältään itäinen laji, jonka alkuperä on Himalajan suunnalla, Kiinassa tai Tiibetissä. Keski-Eurooppaan kasvi levisi yleisesti vasta 1200-luvulla tataarien valloitusten myötä. Tulokset siis osoittavat kivikautisen viljelytaidon saapuneen Suomeen eri suunnasta kuin Keski-Eurooppaan, jonne maanviljely levisi Lähi-idästä.” - Helsingin yliopistoHautaröykkiöstä löytynyt naudan hammas kirjoittaa suomalaisen karjanhoidon historiaa uusiksi. Nakkilasta löytyneen hampaan avulla on pysytty todistamaan, että karjaa on pidetty Suomessa jo pronssikauden alussa 3000 vuotta sitten. Aikaisemmin varmat merkit karjanhoidosta ovat olleet liki 1000 vuotta nuorempia. - Yle, Naudanhammas muuttaa historiaa
Vanhan tiedon mukaan 10 000 vuotta sitten Suomea asuttaneet ihmiset olivat jatkuvasti liikkeessä. Etelä-Karjalan Kuurmanpohjan kaivaukset kuitenkin tukevat aivan toisenlaista näkemystä, sillä ensimmäiset suomalaiset rakensivatkin kiinteitä taloja. - Yle
Puolasta löytyi 10 000 vuotta vanha muinaissuomalainen' rituaaliesine, poronluusauva. - HS
“7 000 vuotta sitten parikymppisenä kuolleen (Espanja) miehen viisaudenhampaasta löydetty dna muuttaa käsitystä eurooppalaisista metsästäjä-keräilijöistä. … Toinen yllätys oli miehen silmien väri, joka oli sininen. …Kun luolamiehen genomia verrattiin Euroopan eri alueilla eläviin nykyihmisiin, muistutti hänen muinainen dna:nsa eniten pohjoiseurooppalaisten ihmisten, tarkemmin määriteltynä suomalaisten ja ruotsalaisten dna:ta.” - IS Tiede / Nature 13 March 2014
Kööpenhaminan yliopistossa vuonna 2008 tehdyn tutkimuksen mukaan kaikilla maailman sinisilmäisillä on yksi yhteinen esi-isä. Sinisilmäisiä on maailman väestöstä noin 8-12%. Eniten sinisilmäisiä löytyy Suomesta. Hans Eiberg, Jesper Troelsen, Mette Nielsen, Blue eye color in humans may be caused by a perfectly associated founder mutation in a regulatory element located within the HERC2 gene inhibiting OCA2expression, Human Genetics, March 2008, Volume 123, Issue 2, pp 177–187 / Kiprop, Victor. "The World's Population By Eye Color Percentages." WorldAtlas, Jul. 18, 2019
Suomenhevonen polveutuu ikivanhoista hevosroduista - aikallisia kotieläinrotuja tutkittaessa yleensä lähimmät sukulaiset löytyvät naapurimaista… Sen sijaan suomenhevosen lähimpiä sukulaisia ovat ainakin vanhat itäiset rodut, jakutianhevonen (Siperiasta) ja mongolianhevonen, sekä Viron eestinhevonen ja Vienanmeren rannoilla Arkangelin alueella asuva mezenhevonen. - Maaseudun tulevaisuus
Uskonnolliset käsitykset ovat olleet vahva heimoidentiteetin tekijä Murros, nro 3, 2008